Otteluraportti: JYPille arvokas kotivoitto – Salminen nollasi jälleen Kiekko-Espoon!

JYP pelasi ehjän 60-minuuttisen ja nappasi tärkeän varsinaisen peliajan voiton loppulukemin 3–0 (1–0, 1–0, 1–0).

Hurrikaaniryhmä piti playoffs-haaveet edelleen elossa nappaamalla tärkeät kuusi pistettä viikonlopun kahdesta ottelustaan. Lauantaina Hippoksella nähtiin taisteleva ja uhrautuva kotijoukkue.

– Pelattiin hyvä peli, koko joukkue taisteli ja puolusti. Vaikka näki, että oli jo vähän kuormaa niin pojat pelas kyllä hyvin, Pekka Jormakka kehui.

Syksyllä pitkään pelikentiltä sivussa ollut Jormakka on toipumisen jälkeen löytänyt oivan kevätvireen. Jormakka jatkoi lauantaina siitä, mihin edellispäivänä Kouvolassa jäi.

Jormakka vastasi ottelun avausmaalista ajassa 7.44, kun hän yllätti K-Espoon maalilla pelanneen Sami Rajaniemen längistä. Hienon ylivoimakuvion arkkitehteina toimivat Daniel Torgersson ja ensimmäistä kertaa urallaan kultakypärää kantanut Santeri Huovila.

– Nyt ehkä sellaset viimeset kymmenen peliä ovat alkaneet tuntua normaalilta. Kyllä ne onnistumiset tuo itseluottamusta. SaiPaa vastaan tehty kauden avausmaali oli tärkeä, se avas lukkoja, Jormakka totesi.

Avauserän loppupuolella myös K-Espoo oli todella lähellä maalintekoa, mutta Oskari Salminen venyi lukuisiin huipputorjuntoihin.

Toisessa erässä JYP siirtyi kahden maalin johtoasemaan ajassa 27.46. Huovila tarjoili upeasti selkänsä takaa syötön hyvässä vauhdissa olleelle Eetu Peltolalle, joka nosti kiekon taidokkaasti lähietäisyydeltä ylänurkkaan.

Uransa tehokkainta kautta pelaava Peltola osui maalipuiden väliin myös perjantaina Kouvolassa. Puolustajalla on kasassa 51 ottelussa tehot 5+14=19.

– Kyllä on otettu steppejä eteenpäin. Siihen varmaan vaikuttaa se, että tekee arjessa paremmin hommia kuin aikaisemmin. Olen paremmassa kunnossa kuin ikinä, Peltola kertoi.

Vahvan toisen erän ainoana miinuksena oli neljä kahden minuutin rangaistusta, joiden aikana K-Espoon maali oli enemmän kuin lähellä. Erän puolivälin tienoilla espoolaiset pääsivät pyörittämään jopa kahden miehen ylivoimaa, mutta Salminen ja uhrautuva JYP-kolmikko kesti kovan pyörityksen mallikkaasti.

Päätöserässä hurrikaaniryhmä pelasi fiksua peliä, eikä antanut K-Espoolle ilmaisia maalipaikkoja. Laukaukset, jotka löysivät tiensä maalille asti, pysähtyivät kerta toisensa jälkeen toisen nollapelinsä hurrikaanipaidassa torjuneen Salmisen varusteisiin.

Salmisen kauden ensimmäinen nollapeli JYPin maalinsuulla tuli niin ikään K-Espoota vastaan tammikuussa. Lauantain ottelun kakkostähdeksi valittu JYP-kassari torjui kaikkiaan 21 laukausta.

JYPin 3–0-osuma syntyi tyhjään maaliin ajassa 58.23. Aaro Vidgren passasi ja Otto Mäkinen sijoitti omalta alueelta tarkasti kiekon maalipuiden väliin. Jormakan ja Peltolan tavoin Mäkiselle maali oli toinen peräkkäisessä ottelussa.

Loistavan viikonlopun jälkeen JYPin tilanne sarjataulukossa näyttää huomattavasti valoisammalta kuin vielä alkuviikosta. Ennen runkosarjan päätösviikkoa JYP on sarjassa 13:ntena kahden pisteen päässä playoffs-viivasta. Hurrikaaniryhmällä pisteitä on kasassa 75, TPS:llä 77 ja Sportilla 78. Lisäksi takana oleva Kärpät on JYPiä perässä ainoastaan pisteen verran.

JYPillä runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi ottelua. Keskiviikkona hurrikaaniryhmä matkustaa Raumalle, jossa vastaan asettuu sarjakakkonen Lukko. Lauantaina Liigan päätöskierroksella JYP isännöi Sportia Hippoksella. Ottelun panoksena saattaa olla playoffs-paikka.

Liput runkosarjan viimeiseen kotiotteluun: Ticketmaster.fi

Toimittaja: Elias Jolanki