JYP taipui Oulun Kärpille niukasti maalein 4–3 (1–1, 2–0, 1–2).
JYP taisteli ja haastoi Kärpät vahvasti, mutta tälläkään kertaa tulos ei ollut suotuisa. Hurrikaaniryhmä koki kolmannen peräkkäisen maalin tappionsa, eikä pistepottiin karttunut kaivattuja lisäpisteitä.
– Kokonaisuudessaan tasainen peli, meillä oli hyvä alku. Mutta sitten toisessa erässä Kärpät tappoi pelin tehtyään kaksi ylivoimamaalia. Otimme liikaa jäähyjä tälle tasolla, Johan Pennerborn sanoi lehdistötilaisuudessa.
Pennerbornin korostama hyvä alku näkyi myös tulostaululla, sillä Juuso Puustinen avasi ottelun maalihanat ajassa 7.43. Puustinen sivalsi maalinedustalla pomppineen kiekon Kärpät-vahti Damien Claran jalkojen välistä sisään. Osumaan syötöt kirjattiin Mikko Pertulle ja Juuso Pullille.
Avausmaalin jälkeen uuden valmennuksen alaisuudessa pelannut Kärpät otti peliä haltuunsa ja sai palkinnon ajassa 14.36, kun Teemu Turunen ohjasi oululaiset 1–1-tasalukemiin.
Toinen erä oli JYPille tuskallinen. Hurrikaaniryhmä hallitsi peliä tasakentällisin, mutta lisäosumia ei millään tullut. Sen sijaan Kärpät osui kahdesti ylivoimalla Patrik Virran toimesta. JYP otti erän aikana peräti neljä kahden minuutin jäähyä.
Ajassa 46.26 JYP kavensi 3–2:een kapteeni Teemu Erosen tarkalla laukauksella. Upean esityön maalin teki tulokkaiden pistepörssin johtoa kasvattanut Santeri Huovila. Toinen syöttöpiste kirjattiin Jere Lassilalle.
Vain hetkeä myöhemmin hurrikaaniryhmä koki ison takaiskun, kun Kärpät siirtyi takaisin kahden maalin johtoasemaan. Ottelun ykköstähdeksi noussut Virta laukoi kiekon kolmannen kerran Oskari Salmisen selän taakse.
Kaikkensa peliin antanut JYP ei luovuttanut ja nousi ajassa 54.59 maalin päähän. Ylivoiman jälkitilanteessa Mikko Perttu onnistui katkaisemaan 27 ottelun mittaisen maalittoman putkensa. Perttu pääsi laukomaan kiekon puolityhjään Kärppien maaliin, kun Valtteri Ojantakasen kova laukaus kimposi puolustajan kautta otollisesti Pertun lapaan.
– Kaikesta huolimatta yritimme paineistaa loppuun asti ja meillä oli mahdollisuudet tasoittaa ottelu päätöserässä. Tasakentällisin loimme vähintään yhtä paljon paikkoja kuin Kärpät, mutta toinen erä käänsi tämän ottelun, Pennerborn pohti.
Keskiviikon tulosten myötä JYP jatkaa sarjataulukossa 15:ntenä. Matkaa playoffs-viivan yläpuolelle on nyt viisi pistettä ja playout-viivan yläpuolella olevaan Pelicansiin kaksi pistettä.
JYPin tärkeä viikko jatkuu perjantaina Kouvolassa KooKoota vastaan. Lauantaina hurrikaaniryhmä isännöi LähiTapiola Areenalla Jyrki Ahon valmentamaa Kiekko-Espoota.
Liput kotiotteluun: Ticketmaster.fi
Toimittaja: Elias Jolanki