Vuoden viimeisestä ottelusta taisteluvoitto – JYP nousi jaetulle kärkipaikalle!

JYP nappasi kolmannen peräkkäisen voiton, kun HPK kaatui Rinkelinmäellä jatkoajan jälkeen maalein 2–3 (0–0, 2–1, 0–1, 0–1).

Otteluraportti HPK-JYP

JYPin vuosi sai kuin saikin onnellisen päätöksen Hämeenlinnassa, kun maalinsylkijät Leevi Tukiainen ja Valtteri Ojantakanen nostivat hurrikaaniryhmän tiukasta paikasta voittoon.

HPK oli koko illan aktiivinen ja nälkäinen kotijoukkue, eikä JYPille jäänyt juuri yhtään ylimääräistä tilaa kentälle.

– Ei ollut helppo peli, oltiin vähän telineissä tänään. Taas näytettiin kuitenkin meidän sitkeyttä ja kairattiin tärkeä voitto meille, maalipörssin kärki Tukiainen summasi.

Vuoden viimeisen kierroksen päätteeksi JYP nousi sarjataulukossa 66 pisteeseen eli tasoihin kärkipaikalla keikkuvan Tapparan kanssa. JYP on pelannut yhden ottelun tamperelaisia vähemmän.

Vaikea alku

Tiistai-ilta lähti tunnustellen liikkeelle, eikä kumpikaan joukkueista onnistunut luomaan huippupaikkoja avauserässä. Kenties paras paikka tarjoutui erän loppupuolella Ojantakaselle, joka pääsi ohjaamaan lähietäisyydeltä Jere Lassilan tarkan syötön. Tomi Karhunen nappasi kuitenkin varman torjunnan HPK:n maalinsuulla.

Ottelu heräsi toden teolla eloon toisen erän puolivälin paikkeilla, kun Pallokerho pääsi pyörittämään illan toista ylivoimaansa. Kotijoukkue pelasi vahvaa ylivoimaa ja kiekko kimposi kahdesti JYPin maalin kehikoista ulos. Loput hoiti Oskari Salminen, joka torjui toisessa erässä kymmenen kertaa.

Lopulta JYPin puolustustaistelu ei riittänyt, vaan HPK:n painostus palkittiin ajassa 38.09, kun Sami Päivärinnan tarjoilusta Cameron Wright laukoi oranssipaidat 1–0-johtoon.

– HPK pelasi hyvin kiekolla. He liikkuivat hyvin ja ei pysytty siinä perässä, Tukiainen kehui vastustajaa.

Sitkeä hurrikaaniryhmä

Päätöserään JYP sai toivotun alun. Ensin Lassila hankki HPK:lle hyökkäyspään jäähyn ja ajassa 42.10 kapteenin esityöstä Tukiainen laukoi hurrikaaniryhmän tasoihin. Toinen syöttäjä oli Viljami Nieminen, jolle tehopiste oli jo kolmas JYP-nutussa.HPK kuittasi maalin tylysti vain pari minuuttia myöhemmin, kun nopeasta vastahyökkäyksestä Sami Päivärinta pääsi laukomaan Pallokerhon 2–1-johtoon.

Kotijoukkue teki JYPin takaa-ajon äärimmäisen vaikeaksi, mutta lopulta viimeisillä peliminuuteilla hurrikaanit saivat luotua painetta oikeaan päätyyn ilman maalivahtia pelanneena. Vain 36 sekuntia ennen päätössummeria Daniel Torgersson löysi keskeltä Ojantakasen, jonka maailmanluokan laukaus painui vastustamattomasti maaliverkkoon.

Kyseessä oli Ojiksen uran 100:s Liiga-maali.

Jatkoajalla tapahtumia riitti kummassakin päässä. Ajassa 62.20 HPK:lle tuomittiin rangaistuslaukaus, jota asettui ampumaan kultakypärä Jesse Kiiskinen. Huippuottelun pelannut Salminen antoi joukkueelle mahdollisuudet voittoon, kun hän pimensi hyökkääjän yrityksen hienolla mailatökkäyksellä.

Seuraavasta hyökkäyksestä vuorostaan JYP sai rangaistuslaukauksen. Vähemmän yllättäen vastuu annettiin Tukiaiselle, joka ei tälläkään kertaa epäonnistunut. Kauden 26:s täysosuma viuhui maaliverkkoon Karhusen kilven vierestä.

– Kai niitä on vielä joitain tuolla taskussa tulevaisuutta varten. Katsotaan mitä keksitään, Tukiainen kommentoi kikkapankkiaan.

Tärkeän jatkoaikavoiton turvin JYPin voittoputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi.

Uudenvuoden jälkeen JYP jatkaa kauttaan lauantaina Helsingissä IFK:n vieraana.

Seuraavan kotiottelun JYP pelaa 10. tammikuuta KalPaa vastaan.

Liput kotiotteluihin: https://jyp.tmtickets.fi/

Toimittaja: Elias Jolanki