JYP aloitti viikkonsa voitolla, kun K-Espoo kaatui jatkoajalla maalein 2–3 (1–1, 1–0, 0–1, 0–1).

JYP onnistui nappaamaan Espoosta mukaansa kaksi tärkeää pistettä. Keskiviikkona nähtiin äärimmäisen tasainen kamppailu, joka olisi voinut kääntyä kummalle tahansa.
– Voitto lämmittää mieltä, ei ollut missään nimessä helppo ilta meille. Päästiin johtoon, mutta sitten oltiin tappiolla. Kuka muukaan kuin Ojis sen sitten ratkaisi, Juuso Puustinen summasi iltaa.
Ennen ottelun alkua Kiekko-Espoo muisti hienolla tavalla JYPissä Liiga-uransa aloittanutta maalivahtia Sami Rajaniemeä, jolle illan peli oli uran 700:s. Aktiivimaalivahdeista Rajaniemellä on eniten pelattuja otteluja.
Ottelu ehti vanheta ainoastaan 49 sekuntia, kunnes JYP rikkoi juhlakalun nollan. Daniel Torgersson onnistui riistämään pelivälineen K-Espoon puolustukselta ja Puustisella oli helppo työ sivaltaa kiekko avopaikasta reppuun. Puustinen rikkoi samalla 30 (15+15) pisteen rajapyykin.
Johtomaalin jälkeen JYP jatkoi painostamista, mutta Rajaniemi venyi lukuisiin hyviin torjuntoihin. Ennen erän puoliväliä hurrikaaniryhmä oli laukonut maalia kohti jo kymmenen kertaa.
JYPin painostuksesta huolimatta K-Espoo onnistui iskemään 1–1-tasoitusmaalin ajassa 14.29. Espoolaiset yllättivät JYPin nopealla vastahyökkäyksellä, jonka päätteeksi Tomi Sallinen toi läpiajosta kotijoukkueen tasoihin.
Erän viimeiset minuutit JYP joutui ahkeroimaan alivoimalla, kun Viljami Nieminen komennettiin neljäksi minuutiksi jäähyboksiin korkeasta mailasta. Hurrikaanien alivoima kuitenkin selvitti pitkän erikoistilanteen, ja erätauolle mentiin tasalukemissa.
Kakkoserässä pelinkuva muuttui, ja JYPillä oli vaikeuksia päästä maalipaikoille. Tapahtumia hallinnut K-Espoo siirtyi 2–1-johtoon ajassa 38.21, kun Joni Jurmon rannelaukaus yllätti Oskari Salmisen. JYP-vahdille kertyi toisessa erässä yhteensä yhdeksän torjuntaa.
Päätöserässä hurrikaaniryhmä pääsi pyörittämään illan ensimmäistä ylivoimaansa, jota se ei jättänyt hyödyntämättä. Ajassa 44.10 Sami Vatanen löysi upealla syötöllä maalin edestä Puustisen, joka sivalsi rystyllä illan toisen osumansa. 2–2-tasoitusmaaliin toiseksi syöttäjäksi merkittiin kultakypärä Jere Lassila.
– Tuntu alkulämmöstä lähtien hyvältä. Eka tuli suoraan lapaan ja toisessa äijät pelasi hyvän paikan. Ihan hyvä rysty siinä lähti. Kiva tehdä maaleja ja sitenkin auttaa joukkuetta, Puustinen kertasi.
Kummallakin joukkueella oli omat paikkansa ratkaista ottelu varsinaisen peliajan puitteissa, mutta Salminen sekä Rajaniemi venyivät lukuisiin varmoihin torjuntoihin. Jatkoajalla mentiin tasatilanteessa 2–2.
Tällä kertaa ratkaisua ei tarvinnut hakea voittolaukauskisasta asti. Ajassa 62.03 Valtteri Ojantakanen laukoi JYPille tärkeän lisäpisteen hienon yksilösuorituksen päätteeksi.
Ojantakanen voitti luistelukisassa vastustajansa, jonka päätteeksi rannelaukaus upposi sisään Rajaniemen jalkojen välistä. Ratkaisumaaliin syötön kirjasi Vatanen.
Voiton turvin JYP pysyy sarjassa neljäntenä. Myös viidentenä oleva Lukko nappasi keskiviikkona kaksi pistettä, joten hurrikaaniryhmä on kiinni suorassa puolivälieräpaikassa yhden pistee turvin. Raumalaiset ovat pelanneet yhden ottelun JYPiä vähemmän.
JYPin kausi jatkuu perjantaina, kun LähiTapiola Areenalle vieraaksi saapuu Mikkelin Jukurit.
Liput kotiotteluihin: jyp.tmtickets.fi
Toimittaja: Elias Jolanki