JYPille katkera tappio Lahdessa – taistelu jatkuu maanantaina Hippoksella!

JYP taipui playoffs-kevään toisessa ottelussa Pelicansille lukemin 3–2 (2–1, 0–0, 1–1).

JYP ei onnistunut avaamaan voittotiliään playoffseissa, vaan Pelicans oli toisessakin osaottelussa niukasti parempi. Edellisottelun tapaan hurrikaaniryhmä laukoi runsaasti enemmän, mutta maalipaikoissa lahtelaiset olivat tehokkaampia.

– Kova oli matsi tänään. Todella iso parannus meiltä eiliseen, siihen olen tyytyväinen. Maalit ovat tiukassa. Maanantaina jatketaan, Petri Matikainen summasi.

JYP tuli otteluun sisuuntuneena ja hallitsi ottelun avausminuutteja täysin. Painostus ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja lahtelaiset käänsivät hetkellisesti momentumin itselleen. Ajassa 8.01 Roni Karvinen pääsi yrittämään maalintekoa rankkarista, mutta Oskari Salminen selvitti tilanteen patjatorjunnalla. Vain kahdeksan sekunnin päästä Karvinen kuitenkin osui ja Pelicans siirtyi 1–0-johtoon. Hieman erän puolivälin jälkeen Aidan Dudas taiteili kotijoukkueen toisen maalin.

JYP ei lannistunut takaiskuista vaan jatkoi puskemista ja onnistui ansaitusti 2–1-kavennusmaalissa ylivoimalla ajassa 14.02. Patrik Bartosak selvitti Valtteri Ojantakasen laukauksen, mutta Juuso Puustinen latasi irtokiekon vastustamattomasti sisään. Tehoille pääsi myös Santeri Huovila.
Avauserän laukaukset menivät JYPin eduksi peräti 22–5.

Kakkoserässä Pelicans oli hallitsevampi osapuoli ja Salminen venyi useisiin tärkeisiin pelastuksiin. Kumpikin joukkue kilautti erän aikana kertaalleen rimaa, JYPiltä Aaro Vidgren ja Pelicansilta Oskars Batna. Erän laukaukset menivät kotijoukkueen eduksi 8–1.

Päätöserän ensimmäisellä minuutilla JYP tasoitti ottelun, kun Mikko Perttu sivalsi kiekon maalin nurkalta sisään. Syötöille pääsivät Otto Mäkinen ja Puustinen. JYP näytti saaneen pelin hallintaansa tasoituksen jälkeen, mutta jälleen tehokas Pelicans onnistui maalinteossa, kun ajassa 44.24 Eerik Kolehmainen yllätti Salmisen maalinedustalta.

JYP haki loppuhetkillä vimmatusti tasoitusmaalia ja pääsi pyörittämään kuudella neljää vastaan ilman maalivahtia. Kovasta paineesta huolimatta Pelicans kesti ja nappasi toisen kiinnityksen jatkopaikkaan maalein 3–2. Vahvoja otteita esittänyt Bartosak venyi päätöserässä kiekon eteen 11 kertaa.

Taistelu puolivälieräpaikasta jatkuu maanantaina 23. maaliskuuta, kun JYP ja Pelicans kohtaavat kolmannessa osaottelussa Lähitapiola Areenalla kello 18.30 alkaen.

Liput otteluun: https://jyp.tmtickets.fi/

Toimittaja: Elias Jolanki