JYPin kaudelle tyly päätös – Pelicans vahvempi myös kolmannessa ottelussa

JYP taipui Pelicansille ratkaisevassa kolmannessa osaottelussa maalein 0–1 (0–1, 0–0, 0–0).

Otteluraportti JYP-Pelicans

Seitsemän vuoden tauon jälkeen playoffseihin palanneen JYPin kausi päättyi pettymykseen, kun Pelicans oli vahvempi 1. kierroksen kolmannessa osaottelussa niukalla erolla. Pelicans eteni puolivälieriin suoraan voitoin 3–0.

– Selkeästi opintiellä vielä ollaan. Nämä on vähän eri pelejä ja meidän kokematon joukkue maksoi siitä nyt tällaista hintaa. Meidän pitää ottaa tää oppi mukaan ja muistaa ensi kaudella, mikä tämä fiilis on. Pettymys on iso ja tavallaan muistijälkenä pitää mielessä, mitä se vaatii, jotta näitä pelejä voitetaan, Juuso Puustinen summasi.

Hurrikaaniryhmällä oli edellisotteluiden tavoin runsaasti paikkoja iskeä kiekko reppuun, mutta maalintekotehokkuutta ei löytynyt ajoissa. Lahtelaisten sankarina hääri jälleen tshekkivahti Patrik Bartosak.

– Maalinteko on vaikeeta, kun kuuma maalivahti vastassa. Aika tyhjät on fiilikset tällä hetkellä, Puustinen tunnusti.

Kova taistelu ei tuonut palkintoa

Kahden aiemman kamppailun tavoin Pelicans iski ottelun avausmaalin. JYPin puolustukselle sattui pieni syöttövirhe, jonka jälkeen Niklas Virtanen laukoi avopaikasta 0–1-osuman ajassa 12.27.

Kakkoserän alkupuolella JYP oli äärimmäisen lähellä tasoitusmaalia ylivoimalla, kun nopeasta vastahyökkäyksestä Juuso Puustinen pääsi laukomaan lähietäisyydeltä. Laukaus kuitenkin kimposi epäonnekkaasti kahden tolpan kautta ulos.

Pelicansin erän paras tilaisuus tarjoutui rankkarista ajassa 34.03. Vieraiden Roni Karvinen yritti yllättää Oskari Setäsen rystynostolla, mutta laukaus suuntautui sivuverkkoon.

Varsinkin päätöserän alkupuoliskolla JYP sai luotua hurjaa painetta Pelicans-päätyyn, mutta Patrik Bartosakin vartioima maali oli kuin noiduttu. Yhdessä tilanteessa Bartosak onnistuttiin jo ohittamaan, mutta Otto Mäkisen laukaus osui maalialueella olleeseen Pelicansin puolustajaan.

Viimeiset pari minuuttia JYP haki tasoitusta kuudella viittä vastaan, mutta tasoitusmaalia ei kovasta paineesta ja upeasta kannustuksesta huolimatta nähty. Bartosak pysäytti kiekon nollapelissään lopulta 29 kertaa. Setänen selvisi illasta 11 torjunnalla.

Pettymys on tällä hetkellä valtava, mutta JYP nousee tästäkin.

– Iso steppi eteenpäin koko JYPin organisaatiolla ja joukkueella. Kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana päivittäisessä tekemisessä ja valtava kiitos meidän faneille, Puustinen kiitteli.

Toimittaja: Elias Jolanki