Hyökkääjä
Syntymäaika: 02.09.1993
Syntymäpaikka: Tallinna, Viro
Kätisyys: Left
Ura
Tallinnan miehen kiekkoura alkoi Virossa. JYP-kapteeni on kertonut, että hän pelasi jo 13-14-vuotiaana paikallista miesten sarjaa. Rooba muutti Suomeen 14-vuotiaana isänsä kanssa. Suomessa ”Robin” tavoitteena oli saada uusia haasteita uralleen ja päästä kehittymään pelaajana. Tuolloin Rooba pääsi silloiseen Espoon Bluesiin kamppailemaan pelipaikasta oman ikäistensä pariin. Kun Rooba kävi läpi Bluesin junioriputkea, aukesi hänelle tilaisuus päästä pelaamaan miesten pelejä myös Suomessa pääsarjatasolla Bluesin paidassa. Viron maajoukkuehyökkääjällä on myös kokemusta Mestiksestä, missä hän on pelannut Espoon vuosinaan lainasopimuksilla.
Kun Bluesin tarina päättyi keväällä 2016, päättyi myös Rooban matka Espoossa hänen muuttaessaan nykyiseen kotikaupunkiinsa Jyväskylään. JYP aikana ”Robi” on omalla työnteollaan raivannut itsensä nelosketjun raatajasta aina ykkösketjun maalitykiksi asti. Etenkin kausi 2020-21 oli Rooballe ikimuistoinen hänen tykittäessään 30 maalia runkosarjassa ja sijoittuessaan Liigan maalipörssissä toiseksi. Hänen edelleen ylsi ainoastaan Porin Ässien Sebastian Wännström. Tämän jälkeen Rooba pääsi ensimmäisenä virolaisena pelaamaan KHL-kiekkoa.
Vuoden mittaisen Venäjän matkansa jälkeen Rooba palasi JYPiin, jossa hänet nimitettiin ensimmäisenä virolaisena Liiga-joukkueen kapteeniksi. Rooba on myös ensimmäinen virolainen, joka on juhlinut CHL-mestaruutta.
Vahvuudet
Virolaisen voimahyökkääjän vahvuutena nähdään erityisesti hänen fyysisyytensä. Tämän lisäksi hänen johtajuuttaan voidaan pitää ihailtavana, niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Rooba on myös osoittanut pystyvänsä takomaan kovia pistemääriä niin Liigassa kuin maajoukkueessakin.
Tilastot
Kausi | Seura | O | M | S | P | R | Plus/Minus |
2019-2020 | JYP | 51 | 11 | 13 | 24 | 20 | 8 |
2020-2021 | JYP | 59 | 30 | 11 | 41 | 54 | -8 |
2021-2022 | Severstal Cherepovets | 39 | 5 | 2 | 7 | 8 | 3 |
2022-2023 | JYP | 59 | 11 | 12 | 23 | 24 | -5 |
yht | 208 | 57 | 38 | 95 | 106 |