JYPin kolmen ottelun viikko päättyy tänään lauantaina Porin Isomäen jäähallissa, kun vastassa on kovavireinen Ässät. Hurrikaani on myös piinkovassa iskussa, sillä JYP on voittanut neljä perättäistä ottelua.
Tällä viikolla JYP on jo napannut kaksi kotivoittoa, kun tiistaina jatkoajalla kaatui Jukurit ja eilen perjantaina HIFK kellistyi huikean pelin jälkeen maalein 6-2. Ässät on puolestaan napsinut kahdeksasta edellisestä pelistä kuusi voittoa.
– Varmasti on kovaa vääntöä luvassa ja vauhtia piisaa. Pitää jatkaa samalla vireellä ja olla jälleen heti alussa hereillä, perjantaina tehot 0+2 nakuttanut Jarkko Immonen toteaa.
– Mustelmia pitää olla valmis ottamaan. Ässät on tunnettu siitä, että he kamppailevat aina kovaa. He ovat todella periksiantamaton joukkue, jota vastaan pitää olla todellakin valmis alusta asti, Ossi Louhivaara puolestaan sanoo.
JYPin maalilla pelaa pitkästä aikaa Eetu Laurikainen. Torjuntavastuuta Laurikaisen loukkaantumisen ajan kantanut Jussi Olkinuora saa kaivattua lepoa ja on luukkuvahtina.
JYPin kokoonpano on pitkälti sama kuin eilen HIFK:ta vastaan. Anton Stråka tekee kuitenkin paluun kokoonpanoon nelosvitjan sentteriksi. Hyökkääjistä Juuso Puustinen huilaa Ässät-ottelun.
Ottelu alkaa Porissa kellpo 17.00.
JYP kohtaa Ässät seuraavalla kokoonpanolla:
1: Jani Tuppurainen – Jarkko Immonen – Joonas Nättinen
Mikko Kalteva – Juuso Vainio
2: Ossi Louhivaara – Juha-Pekka Hytönen – Juha-Pekka Hytönen
Mikko Kuukka – Mikko Mäenpää
3: Jerry Turkulainen – Antti Suomela – Micke Saari
Ossi Ikonen – Jaakko Jokinen
4: Janne Kolehmainen – Anton Stråka– Robert Rooba
Nolan Yonkman
Maalissa: Eetu Laurikainen (Juho Olkinuora)