Otteluraportti: JYP kotiavauksessa rankkarivoittoon

JYPin kauden kotiavaus pelattiin Lähitapiola-Areenalla 14.10, kun jyväskyläläiset kohtasivat täpötäydessä Hippoksen hornankattilassa Rauman Lukon. Ottelu päättyi lopulta rangaistuslaukauskilpailun päätteeksi JYPin voittoon lukemin 3–2

Kuva: Jiri Halttunen

Ennen ensimmäisen erän alkua kotiyleisö toivotti tervetulleeksi takaisin kotiin palanneen Harri Pesosen. Pesonen sai raikuvat suosionosoitukset hänen astuessa ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen Lähitapiola-Areenan jäälle.

Lukko sai ottelulle hyvän alun, eikä JYP meinannut päästä peliin mukaan. Hyvin pian ajassa 3:19 pääsi vieraiden Arttu Välilä iskemään liigauransa avausmaalin pienen onnenkantamoisen kautta, kun puolustajan laukaus kimposi JYPin Sami Vatasen kautta Oskari Setäsen vartioimaan maaliin. Vieraiden johtomaalin jälkeen JYP alkoi herätä peliin ja alkoi rummuttaa laukausta laukauksen perään kohti Daniel Salosen vartioimaa Lukko-maalia. Viimein ajassa 16:47 Eetu Peltola pääsi räjäyttämään Hippoksen kotiyleisön hurmokseen hänen tasoittaessa pelin komealla laukauksella. Ensimmäisessä erässä ei enempää maaleja nähty ja näin ollen erätauolle poistuttiin tasatilanteessa 1–1.

Toisessa erässä JYP joutui selvittämään kahden miehen alivoiman, kun Aaro Vidgren sekä Sami Vatanen istuivat yhtäjaksoisesti kaksiminuuttisia. Tästä pyörityksestä JYP selvisi. JYP laukoi erän aikana useita kertoja kohti Daniel Salosen vartioimaa maalia mutta nuori Lukkovahti pysäytti kaikki JYPin yritykset. Lopulta vanha viisaus: ”Jos et itse tee, niin kaveri tekee” näki päivänvalon, kun vieraiden Arttu Välilä pääsi lyömään vieraat jälleen johtoon illan toisellaan ajassa 34:59. JYP jatkoi rummuttamista, mutta tuloksetta ja näin toiselle erätauolle siirryttiin vieraiden 1–2 johdossa.

JYP sai kolmannelle erälle unelmastartin, kun erä ehti vanhentua vain yhdeksän sekuntia, kun Valtteri Ojantakanen karkasi läpiajoon ja tasoitti pelin lukemiksi 2–2.

Enempää maaleja ei Ojantakasen tasoituksen jälkeen enää nähty, vaan ratkaisu venyi lopulta voittolaukauskilpailuun, jossa Valtteri Ojantakanen onnistui toistamiseen ja Oskari Setänen pysäytti kaikki Lukon rankkarit ja näin ollen JYPille kaksi pistettä loppulukemin 3–2.

JYPin seuraava kotiottelu pelataan tulevana perjantaina Hippoksella, kun hurrikaaniryhmä saa vastaansa Oulun Kärpät. Varmista paikkasi Hippoksella osoitteesta: http://jyp.tmtickets.fi

Toimittaja: Ville Löfgrén