Huh huh! Kohta se odotus on ohi. Viimeinen viikko on varrottu vesi kielellä tulevia Liigan neljännesfinaaleja. Keskiviikkona odotus vihdoin päättyy, kun JYP kohtaa neljännesfinaalien avausottelussa kotikaukalossa LähiTapiola Areenalla Helsingin IFK:n.
Hurrikaani on saanut treenata rauhassa yli viikon verran, joten kaikki energiatasot on ladattu tappiin ja taistelutahto on viritetty äärimmilleen. Vastassa ovat kuitenkin Stadin kingit eli HIFK, joten takuuvarmasti huikeat pelit ovat luvassa.
– Me on huilattu ja treenattu ja sitten taas huilattu. Meillä oli kovia jälkipolttoja peliväsymyksen osalta runkosarjan lopussa. Nyt on haluttu varmistaa, että kaikki akut ovat täynnä, kun kiekko putoaa keskiviikkona jäähän, JYPin päävalmentaja Marko Virtanen summailee.
– Odottavan aika on tietenkin aina pitkä. Me on yritetty pitää kovaa tempoa treeneissä ja pelivalmiutta yllä. Meillä on ollut aika hyvä rytmi kovien treenien ja levon suhteen, Veltsu jatkaa.
JYP ja HIFK ovat kohdanneet playoffs-otteluissa viimeisen kahden kevään aikana. Vuoden 2016 semifinaaleissa HIFK oli parempi voitoin 4-2. Viime keväänä JYP sai kuitenkin hieman balsamia haavoilleen, kun pronssiottelussa kotikaukalossa HIFK kukistui maalein 6-5. Tuolloin vielä HIFK:ssa pelannut muuan Juuso Puustinen latoi tehot 3+2, vaikka stadilaiset lopulta siis hävisivät pronssilätkät. Liigan runkosarjaan Pudi paukutti 30 kaappia, joten ex-seura saa olla varuillaan JYPin maaliruiskun kanssa.
Jos ei ihan lähivuosia lasketa, ei JYP ja HIFK ole juuri pudotuspeleissä vastakkain viihtyneet. Kauden 1992-1993 playoffseissa JYP voitti helsinkiläiset neljännesfinaaleissa 3-1 ja eteni lopulta pronssimitaliin saakka. Edellisenä keväänä 1992 JYP kukisti HIFK:n semifinaaleissa tiukan kapinan jälkeen otteluvoitoin 3-2. Myös 1980-luvulta löytyy yksi pudotuspelisarja, kun keväällä 1989 JYP peittosi punapaidat suoraan kahdessa ottelussa neljännesfinaaleissa.
Se tilastoista. Nyt on jälleen uusi kausi, uudet pelaajat ja mieletön playoffs-kiima päällä. JYP tiedostaa vastustajan kovuuden, mutta keskittyy vain ja ainoastaan omaan tekemiseen.
– Kova ja laadukas joukkue tulee vastaan. HIFK:lla on ollut nouseva trendi tämän kauden suhteen. Heillä on laaja ja hyvä rosteri. Itse asiassa me ollaan pelitavoiltamme aika samankaltaisia joukkueita. Sekin jo kertoo, että hurjaa vääntöä on luvassa, päävalmentaja Virtanen sanoo.
– Se on selvää, että joka tapauksessa kova joukkue tulee tippumaan jatkosta. Oli se sitten kumpi tahansa. Niin on kova vastus nyt, että meidän on todella onnistuttava ja oltava pelin ytimessä koko ajan. Vahingossa ei mene kumpikaan joukkueista jatkoon.
Legendaarisesti Veltsu puhuu jälleen pienistä marginaaleista. Pakko se on uskoa. Playoffseissa pienikin virhe voi kääntää ottelun.
– Pienet ovat varmasti marginaalit ja juuri ne pienet asiat ratkovat näitä pelejä. Yksi ratkaisuteema on varmasti se, kumpi pääsee illasta toiseen omalle hyvälle tasolleen.
JYPin kannalta erittäin positiivinen asia on hyvä tilanne sairastuvan suhteen. Virtasen mukaan tositoimiin päästään “hyvästä tilanteesta”.
– Meidän terveystilanne on hyvä. Aika hyvässä tilanteessa päästään aloittamaan pudotuspelit, Virtanen toteaa.
Playoffsit starttaavat siis keskiviikkoiltana LähiTapiola Areenalta. Liput voit lunastaa TÄMÄN LINKIN kautta. Perjantaina jatketaan puolestaan Helsingissä, kunnes jälleen lauantaina voitosta taistellaan kotikaukalossa.
Huikea playoffs-kevät on luvassa! Älä missaa tätä kiekkoherkkua mistään syystä. Lätkä on nimittäin parasta paikan päällä.
Neljännesfinaalien ohjelma:
keskiviikko 21.3. JYP – HIFK
perjantai 23.3. HIFK – JYP
lauantai 24.3. JYP – HIFK
maanantai 26.3. HIFK JYP
tarvittaessa:
keskiviikko 28.3. JYP – HIFK
torstai 29.3. HIFK – JYP
lauantai 31.3. JYP – HIFK