JYPin A-nuoria viimeiset kaksi kautta valmentanut ja tänä keväänä U18 MM-kultaa voittanut Lauri Merikivi (35) on JYPin uusi päävalmentaja kolmevuotisella sopimuksella. Päävalmentajakokemusta Merikivi on JYPin A-nuorten lisäksi kerryttänyt kahden kauden verran Mestiksessä Heinolan Peliitoissa, kolme kautta Kärppien B-nuorissa ja kolme kautta Kärppien naisten SM-sarjajoukkueessa. Merikivi on ollut mukana kolme kautta Suomen vuonna 2000 syntyneiden poikien maajoukkueen valmennuksessa.
Kolmen pienen pojan isä on toiminut valmentajana 18-vuotiaasta lähtien, aloittaen valmentajauransa vuonna 2000. Juniorivalmentajaurallaan Merikivi on valittu kahdesti vuoden valmentajaksi; RoKissa kaudella 2005-2006 sekä Oulun Kärpissä vuonna 2011. Koulutustaustaltaan Merikivi on liikunnanohjaaja (AMK) ja hänellä on lopputyötä vaille oleva valmennuksen ylempi AMK –tutkinto.
Merikivi on sekä pelitapa- että ilmapiirivalmentaja
”Päävalmentajavalinta on vahva kannanotto, kun mietimme, mihin suuntaan haluamme JYPiä viedä. Lauri on sosiaalisesti taitava ja tunnetusti yhteistyökyvykäs. Merikiven valinta tukee myös viimeistelyä vaille valmista olevaa yhtiön uutta strategiaa, josta tulemme kertomaan lähitulevaisuudessa lisää”, kommentoi päävalmentajavalintaa JYPin toimitusjohtaja Aku Vallenius.
JYPin urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kuvailee Merikiveä pelitapa- ja ilmapiirivalmentajaksi. ”Uskomme Merikiven olevan sekä valmennustiimimme että pelaajistomme moderni johtaja. ”Laten” yhteistyötaidot valmentajien pikkukopissa sekä pelaajien isossa kopissa olivat hänen käyntikorttejaan seuraan tullessaan ja ne vahvuudet ovat sittemmin tulleet koeponnistetuiksi ja todeksi todettuja. Merikivi pärjää tässä hetkessä ja hänellä on vahva tulevaisuus ammattivalmentajana edessään”, kiteyttää Holtari.
“Olen todella kiitollinen JYPille tästä luottamuksen osoituksesta. Olen nauttinut työskentelystä tässä organisaatiossa ja olen saanut paljon vahvistusta omaan valmentajuuteeni ympärillä olleilta ihmisiltä. Liigajoukkueen päävalmentajana toimiminen on ollut unelmani, joka on nyt viimeisten vuosien aikana muuttunut selkeäksi tavoitteeksi. Uskon vahvasti yhteistyön voimaan ja koen, että yksi isoimmista tehtävistäni on saada ihmisten parhaat puolet esiin ja auttaa joukkuetta sitä kautta voittamaan”, kommentoi tuore JYP-käskijä Merikivi valintaansa.
Marko Malvela mukaan valmennustiimiin
Marko Malvela (47) toimii JYPin valmennuksen psykologisena tukena seuraavien kahden kauden ajan. JYP, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus (KiHu) sekä Jyväskylän Urheiluakatemia (JUA) syventävät yhteistyötään mahdollistamalla Marko Malvelan työpanoksen JYPin valmennuksen tukena. Malvela työskentelee JYPissä sekä valmentajien että pelaajien kanssa.
Marko Malvelalla on yli kahden vuosikymmenen työkokemus huippu-urheilun parissa työskentelemisestä. Yksilöurheilussa hän on toiminut pitkään uimareiden tukena kansainvälisellä tasolla. Joukkueurheilusta Malvelalla on laaja kokemus palloilun kotimaisissa pääsarjoissamme, niin jalka-, kori- kuin pesäpallossakin.
Jääkiekossa Malvela on tuttu mies Hippoksen ympäristössä Jyväskylässä. Hänellä on takanaan jo useiden vuosien laadukas yhteistyö kolmen JYPissä nykyisin vaikuttavan valmentajan eli Lauri Merikiven, Jukka Ahvenjärven sekä Jarkko Hyytiän kanssa.
Jaakko Heikkilä on JYPin A-nuorten uusi päävalmentaja
Jaakko Heikkilä (32) siirtyy JYPin A-nuorten valmentajan roolista joukkueensa päävalmentajaksi yhden kauden sopimuksella. Jaakko Heikkilä on JYP-kasvatti, joka eteni peliurallaan aina A-junioreihin asti. Valmennusurallaan Heikkilä aloittaa nyt kahdeksannen kautensa jyväskyläläisessä jääkiekossa. Heikkilä on siviilikoulutukseltaan insinööri, mutta hän tavoittelee ammattivalmentajan uraa jääkiekossa.
”Jaakon ahkera työpanos JYPin A-nuorissa on todistanut ympäristölle että ”puheet ja teot” ovat tasapainossa keskenään. Jaakko on omalla arkityöllään tehnyt itsensä JYPille luonnolliseksi valinnaksi, kun Merikiven lähdön hetkellä mietimme seuraavaa päävalmentajavalintaa A-nuoriin”, kommentoi Holtari Heikkilän valintaa.