Pelaajaliikennettä Keuruulle, Mäenpää pitkälle sairaslomalle

 

JYPin nuoria lupauksia KeuPan paitaan

Viime kauden Mestiksen Mestari KeuPa Keuruulta ja JYP jatkavat menestyksekästä yhteistyötään myös alkavalla kaudella. JYPin A -nuorten kaksi viime kausien luottohyökkääjää liittyi KeuPan vahvuuteen tällä viikolla. Hyökkääjät Matias Mustonen, 21, sekä Justus Mikkonen, 21, pelaavat Keuruulla JYPistä lainalla.

”Kaksikolla on asepalvelus juuri suoritettuna ja he ovat olleet mukana JYPin liigajoukkueen harjoituksissa kevään ja kesä ajan. Tässä aukeaa pelaajalle oiva mahdollisuus hakea peliinsä syksyn aikana pärjäämisen ja kykenevyyden tunnetta miesten tasolla. JYP ja KeuPa pyrkivät yhteistyössään jo viime kaudella pidempiaikaisiin pelaajalainoihin ja se toimintatapa tuntui palvelevan kaikkia osapuolia varsin hyvin. Mustonen ja Mikkonen ovat JYPistä lainalla toistaiseksi ja (liigajoukkueen) tarpeen niin vaatiessa JYP voi kutsua pelaajansa takaisin KeuPasta keikalle JYPiin”, urheilutoimenjohtaja Jukka Holtari kertoo.

 

 

Mikko Mäenpää joutuu pitkälle sairaslomalle

JYPin viime kauden tehokkain puolustaja Mikko Mäenpää, 35, joutuu olkapääleikkaukseen ja hänen odotettu toipumisennusteensa on tällä hetkellä 4-6 kuukautta. Mäenpää loukkasi olkapäänsä kamppailutilanteessa harjoituksissa.

Mäenpäällä on alkamassa hänen kuudes kautensa JYPin liigajoukkueessa. Miksalla ja JYPillä on sopimus kevääseen 2020 saakka.