JYP kohtaa paikalliskamppailussa KalPan – ”Täytyy pystyä nostamaan vauhtia, tasoa ja omaa tekemistä”

Liigaviikko jatkuu JYPin osalta perjantaina kotikaukalossa, kun LähiTapiola Areenalle vieraaksi luistelee KalPa Kuopiosta. Kyseessä on rakkaiden kiistakumppanien kauden ensimmäinen paikallisvääntö.

– Kotipeleissä meidän täytyy pystyä nostamaan vauhtia, tasoa ja omaa tekemistä. Alkukaudesta pelit ovat vielä hieman tökkineet ja meidän pitää saada sellainen draivi päälle, että ollaan kotihallissa isännän penkillä, JYP-hyökkääjä Janne Kolehmainen paaluttaa KalPa-ottelun alla.

JYP starttasi tähän viikkoon keskiviikkona kotiottelulla, joka kirjattiin lopulta Mikkelin Jukureiden 4-1-voittoon. Mikkeliläismiehistö ryösti vieraspisteet matkaansa ehjän 60-minuuttisen päätteeksi, kun taas isännät tuskailivat pelaamisensa kanssa koko mittelön ajan.

– Pelillisesti voimme parantaa Jukurit-ottelusta aika paljon kaikkea. Laitetaan oma pakka kuntoon, viisikko tiiviiksi ja ryhdytään oikeasti pelaamaan. Unohdetaan turha miettiminen ja aloitetaan tekemään hommia alitajunnasta.

Keskiviikkoisen Jukurit-koitoksen ja perjantaisen KalPa-mittelön ohella JYP pelaa myös lauantaina, jolloin vieraskaukalossa vastaan asettuu Porin Ässät. Kolmen pelin viikkoon valmistautuessa pelit ovat luonnollisesti pääasia.

– Aivot tarvitsevat muutakin toimintaa kuin jääkiekko ja muutakin ajateltavaa täytyy välillä saada. Hallilla mietitään hokia ja muualla muita juttuja. Kaikki tekeminen tähtää lopulta siihen, että ollaan peleissä valmiita.

Janne Kolehmainen (JYP-valmentaja Antti Turusen takana) uskoo KalPa-ottelun ratkeavan isäntien tahtotasoon (Kuva: Jiri Halttunen).

”Tahtotaso ja halu esille, silloin meitä ei pysäytä kukaan”

KalPa on pelannut kuluvalla kaudella kolme ottelua, joista kuopiolaissikermän tilastoihin on kirjattu kaksi voittoa (Kärpät, Lukko) ja yksi tappio (Jukurit). Kilpipaitojen alkukauden tehokkain pelimies on ollut puolustaja Otto Leskinen kolmella tehopisteellään (1+2).

– KalPan pelaaminen on aina vauhdikasta. Vuosien saatossa heidän pelityyli on hieman suoraviivaistunut, mutta he pyrkivät pelaamaan paljon vauhdikasta kiekkokontrollipeliään.

Viime kauteen nähden kuopiolaisjoukkue ei kokenut pelaajarintamalla kovinkaan suuria mullistuksia, joskin alakerrasta KalPa menetti viime kauden kolme tehokkainta puolustajaansa (Mathew Maione, Juuso Riikola, Santeri Lukka). Tulijoiden listalla vastuuta on tarjolla erityisesti Jaakko Rissaselle, Ari Gröndahlille ja Lasse Lappalaiselle.

LähiTapiola Areenan perjantai-ilta tarjonnee kiekkokansalle äärimmäisen mielenkiintoisen paikallistaiston, jonka voittokaava on JYP-leirissä jo selvillä.

– Peli tulee ratkeamaan meidän tahtoon. Siinä vaiheessa, kun kaivetaan oma tahtotaso ja halu esille, niin silloin meitä ei pysäytä kukaan, KalPa-taustaakin omaava Janne Kolehmainen päättää.

JYP-KalPa perjantaina 21. syyskuuta LähiTapiola Areenalla alkaen kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan JYP voittoon!

Osta lippusi peliin tästä!