JYP päättää liigaviikon lauantaina paikalliskamppailuun, kun vieraskaukalossa asettuu vastaan Kuopion KalPa. Sarjataulukossa peräkkäisillä sijoilla majailevien joukkueiden ero on kaksi pistettä jyväskyläläisryhmittymän hyväksi.
– Pisteiden ja sarjataulukon kannalta kyseessä on iso peli molemmille. Perinteisesti Kuopiossa on pelattu tiukkoja ja vauhdikkaita pelejä, JYP-hyökkääjä Jani Tuppurainen alleviivaa kauden neljännen paikallistaiston kynnyksellä.
KalPa luistelee kotijäälleen allaan perjantaina Lahden Pelicansille kärsitty 2-3-vierastappio. Kilpipaitojen maaleista ottelussa vastasivat Alexander Ruuttu ja Otto Leskinen. Kaksi edellistä liigamittelöään hävinnyt KalPa osallistui joulun ja uudenvuoden välillä perinteiseen Spengler Cupiin, joka lopulta päättyi kuopiolaisjuhliin.
– KalPalla oli Spengler Cupissa vastassa kovia joukkueita, joten turnausvoitto antaa heille varmasti lisää itseluottamusta, energiaa ja boostia. Perinteisesti KalPa on ollut meille vaarallinen ja vaikea vastustaja. He ovat erittäin liikkuva joukkue ja nimenomaan heidän liikkeeseen meidän pitää pystyä vastaamaan.
”Kuopio on oikealla tavalla mukava paikka pelata”
JYP matkustaa Kuopioon allaan 3-2-jatkoaikavoitto Mikkelin Jukureista perjantain kierroksen jäljiltä. Hurrikaanimiehistön maalintekijöinä taistossa kunnostautuivat Jarkko Immonen, Juuso Vainio ja Julius Nättinen. Kahdesti tällä kaudella KalPan päihittänyt JYP lähtee lauantaiseen paikallisvääntöön neljän ottelun voittoputkessa.
– Yritetään jatkaa samanlaista peliä, mitä pelattiin ensimmäisen erän ajan Jukureita vastaan. Yksinkertaista ja helppoa syöttöä. Pelin vanhetessa pelaajat alkoivat pelata eri peliä mitä oli sovittu, minkä seurauksena meille alkoi tulla vaikeuksia ja jäähyjä. Oltiin ongelmissa, eikä päästy enää takaisin sovittuun suunnitelmaan.
Jani Tuppuraisella on kokemusta liigapeleistä myös KalPan riveistä, joskin kyseinen aika ajoittuu kausille 2005-2008. Paljon on vettä virrannut Kallavedessä noiden vuosien jälkeen, mutta yksi asia pitää kuitenkin edelleen kutinsa.
– Kuopio on oikealla tavalla mukava paikka pelata ja hallissa on aina hyvä tunnelma. Tykkään itse vauhtilätkästä ja juuri sen takia KalPa on mukava vastustaja. Totta kai he osaavat olla myös hankala vastus, mutta henkilökohtaisesti on kiva pelata kovia pelejä, hurrikaanikiekkoilija päättää.
KalPa-JYP lauantaina 12. tammikuuta Kuopion Niiralan Montussa poikkeuksellisesti alkaen kello 18.30.