Mastokaupunki ja Pelicans kutsuvat – ”Työnteon kautta tulos tulee meille”

JYPin liigamiekkailut saavat jatkoa lauantaina Lahden Pelicansin vieraana. Hurrikaanimiehistö lähtee mittelöön vankistamaan sijoitustaan kymmenen parhaan sakissa, kun samaan aikaan pussinokkien tavoitteena on pitää kiinni tällä hetkellä näpeissä olevasta pudotuspelien kotiedusta.

Otteluennakon tarjoaa MyCashflow.

Lahdessa on yleensä aina kuuma peli tiedossa. Vastustajalla on meidän tavoin kovat panokset pelissä, sillä siellä taistellaan myös suorasta playoff-paikasta, hurrikaanipuolustaja Mikko Kalteva toteaa Pelicans-koitoksen kynnyksellä.

Pelicans on kiekkoillut tällä viikolla tähän mennessä yhden ottelun. Turussa keskiviikkona vieraillut lahtelaisnippu poistui kotimatkalle lopulta 3-6-vierasvoiton saattelemana. Vierasmaaleista kamppailussa vastasivat Jesse Mankinen(2), Juhamatti Aaltonen (2), Mikko Kousa ja Oliwer Kaski. Pelicans asettaa JYPille tiukan haasteen lauantai-iltaan, sillä kymmenestä edellistä kotipelistään Ville Niemisen suojatit ovat voittaneet peräti yhdeksän vääntöä.

Uusvanha Pelicans-hyökkääjä Juhamatti Aaltonen on nakuttanut viidessä pelissä tehot 5+2 (Kuva: Tomi Natri / Liiga).

– Vastustajalta löytyy riveistään taitavia jätkiä ja nyt sinne on tullut vähän uusiakin tuulia Juhamatti Aaltosen myötä. Pelicans pystyy sytyttämään kotiyleisönsä hyvin ja saa siitä varmasti energiaa peliinsä. Samaan aikaan meidän täytyy myös pystyä imemään hyvästä tunnelmasta energiaa.

– Tunteet täytyy pystyä pitämään kurissa, jotta vältetään jäähyt. Tunnetta täytyy kuitenkin olla pelissä tarpeeksi. Se on varmasti yksi ase, millä päästään vastustajan ihon alle.

”Vastassa hyvin luisteleva joukkue, joka vääntää kovaa kulmissa”

Kuudesta aiemmasta mittelöstään viisi taistoa voittanut JYP on tahkonnut kuluneen viikon aikana kaksi sarjakoitosta. Tiistaina Jyväskylässä käydyssä taistossa Rauman Lukko oli etevämpi 6-3-lukemin, kun taas perjantaina viikon toisessa kotiottelussaan JYP kukisti Tampereen Tapparan voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2-lukemin. Jyväskyläläisjoukkueen tehokkain pelimies viikon kahdessa taistelussa on ollut Liigan pistepörssin 10. sijaa miehittävä Jarkko Immonen (0+3).

– Lukko-pelissä heikot hetkemme olivat vähän liian mustia, eikä pystytty pitämään vastustajaa poissa maalinteosta heidän hyvien hetkien aikaan. Toki meillä oli pelissä hyvä lähtö ja hyvä lopetus.

– Perjantaina saatiin alle tasapainoinen suoritus. Pystyttiin hallitsemaan kiekkoa enemmän kuin Lukko-ottelussa ja saatiin sitä kautta hyökkäyspeliin enemmän energiaa. Lahdessa täytyy jatkaa samanlaista pelaamista. Tämä peli määrittelee paljon, mikä on viikon tulos meidän osaltamme.

Mikko Kalteva painottaa Lahden vierailun alla työnteon merkitystä (Kuva: Jiri Halttunen).

Pelicans ja JYP ovat kohdanneet toisensa tällä kaudella kolme kertaa aiemmin ja näiden jäljiltä hurrikaanimiehistö johtaa keskinäisiä taistoja voitoin 2-1. Joukkueiden kaksi ensimmäistä yhteenottoa olivat tasaisia pelejä (3-1, 2-1), kun taasen viimeisin Jyväskylässä käyty taisto helmikuun alussa tilastoitiin JYPille selvin 6-2-lukemin.

– Pelit Pelicansia vastaan ovat kaikki olleet hyvin samanmoisia. Vastassa on aina hyvin luisteleva joukkue, joka vääntää kovaa kulmissa. Sitä samaa on varmasti luvassa tälläkin kertaa. Työnteon kautta tulos tulee meille, Mikko Kalteva linjaa lopuksi.

Pelicans-JYP lauantaina 2. maaliskuuta Lahden Isku Areenalla alkaen kello 17.

  

Teksti: Antti Hokkanen