Teemu Eronen janoaa menestystä ja odottaa hurmoksellista juhlakautta

JYP vahvistui kokeneella pelaajalla, kun Teemu Eronen liittyi joukkueen vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. 32-vuotias peluri on pelannut lukuisissa huippuseuroissa ja -sarjoissa, minkä takia hänestä voidaan puhua tähtiluokan vahvistuksena.

– Haluan maustaa peliä joka kentän osa-alueella. Koen, että voin pelata niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan ja myös erikoistilanteita. Jään ulkopuolella koitan esimerkilläni näyttää suuntaan. Kaikki laitetaan likoon, ja sillä se paras tulee, Eronen kertaa.

Eronen saapuu Jyväskylään uutena pelaajana, jolle joukkueessa ja valmennuksessa on melko vähän tuttuja henkilöitä. Myös seuran historia on kohtalaisen vieras, mutta 100-vuotisjuhlakausi tuo siltä oman ekstralatauksensa tuleviin koitoksiin.

– Se on tässä ikään kuin plussana. Aiemmin kokemani perusteella juhlavuosi tuo positiivista pöhinää ja fiilistä seuran ympärille sekä peleihin, hän miettii.

Eronen vieraili maanantaina ensimmäistä kertaa Jyväskylässä JYPin pelaajana. Mies ei ole vielä liittynyt harjoitusvahvuuteen käynnissä olevien lomien vuoksi, jotka ovat alkaneet melko tuoreeltaan pitkän kevään vuoksi. Eronen oli yksi kulmapalasia Pelicansin huikeassa kaudessa, joka huipentui hopeamitaleihin. Loppukin oli dramaattinen, kun aika 59.59 jäi Liigan historiaan.

– Alkuun hopea oli pettymys, mutta pudotuspelit olivat kokonaisuutena hienoa aikaa. Sekunnin päässä oli uusi yritys kuudennessa pelissä, mutta tämä on urheilua. Voimme puhtain sydämin sanoa, että kaikki oli pelissä, joten ei jää jossiteltavaa. Tämä oli ehdottomasti kirkkain saavutukseni urani varrelta, mies kertaa.

Uran 463 ottelusta runkosarjapelistä sekä 87 pudotuspeliottelusta oma siivunsa on ollut myös JYPiä vastaan, joten LähiTapiola Areena on paikkana tuttu. Mieleen onkin piirtynyt hyväkuntoinen jää sekä hurmoksellinen fanipääty.

– Odotan todella innolla, että pääsee kuuntelemaan rumpyryhmää. Ihan tarpeeksi kuunnellut sitä oman niskan takana, nyt pääsee myös näkemään sitä enemmän. Yleensä niin sanotusti luistellut kaksi erää ylämäkeen, niin nyt pääsee pelaamaan enemmän alamäkeen, Eronen hassuttelee.

Teemu Erosen kummiyrityksenä toimii Lumixia Oy.

Katso videolta Erosen tarkempia ajatuksia siitä, millainen pelaaja JYPin vahvuuteen saapuu sekä millaista oppia myös vuodet ulkomailla ovat tarjonneet.

Toimittaja: Jere Korkalainen
Kuvaus: Jiri Halttunen