JYP kohtaa kauden ensimmäisessä vierasottelussa Oulun Kärpät 25. syyskuuta kello 18.30 alkaen Oulun Energia Areenalla.
JYP on aloittanut kautensa harvinaisella kolmen ottelun kotiputkella. Hurrikaaniryhmä pelasi kolme tasaista peliä, joista pisteitä tarttui mukaan neljä kappaletta. Lauantaina JYP taipui hallitsevalle Suomen mestarille Tampereen Tapparalle maalein 2–4.
Yksi positiivisista asioista alkukaudella on ollut tehokas ylivoima. JYP on viimeistellyt viisi yv-osumaa, joista kaksi syntyi edellisottelussa Tapparan verkkoon. JYPin ylivoimaprosentti on tasan 33, mikä oikeuttaa tässä vaiheessa kautta yv-tilaston kakkossijalle.
Vakuuttavasti kauden aloittanut hyökkääjälupaus Santeri Huovila laukoi edellisottelussa Liiga-uransa avausmaalin. Huovila karkasi ylivoimalla läpiajoon ja sijoitti kiekon takuuvarmasti takakulmaan. Hän kantaa Oulussa kultaista kypärää tehoilla 1+2.
Lauantaina kauden avausottelunsa pelannut Jere Lassila saalisti myös välittömästi ensimmäisen syöttöpisteensä tälle sesongille. Lassila pelasi ottelussa kakkoskentässä, ja sai runsaasti ylivoimavastuuta. JYP-kasvatti allekirjoitti ennen edellisottelua katsojia riemastuttaneen kaksivuotisen jatkosopimuksen.
Mestarikandidaatti Oulun Kärpät
Oulun Kärpät oli yksi aktiivisimmista seuroista kesän aikana. Joukkueeseen hankittiin kesän aikana lukuisia tähtipelaajia niin Liigasta, kuin ulkomailta. Kärppien pelaajabudjetti on tälle kaudelle hulppea 3,25 miljoonaa euroa.
Liigan sisältä Kärppä-paitaan siirtyivät KooKoon viime kauden paras pistemies Ben Tardiff, Jukureissa erinomaista tulosta tehnyt Michal Kovarcik ja JYPissä hurjia maalimääriä mättänyt Reid Gardiner. Alkukauden kolmikko on takonut kovia pistemääriä Kärppien kakkoskentässä.
Jyväskylässä Liiga-uransa aloittanut Gardiner on neljään otteluun osunut maalipuiden väliin jo viidesti, mikä oikeuttaa maalipörssin kärkipaikkaan. “Reijo” voitti hurrikaanipaidassa runkosarjan parhaalle maalintekijälle annettavan Aarne Honkavaara -palkinnon kaudella 2022–23.
Kärppien penkin takaa löytyy JYPissä keväällä 2009 Suomen mestaruuden voittanut entinen puolustaja Ville Mäntymaa. Päävalmentajana hän on nostanut kärppälauman takaisin Liigan kärkipään joukkueeksi. Viime kaudella oululaiset ylsivät viiden vuoden kuivan putken päätteeksi takaisin mitalipeleihin.
Mäntymaan suojatit ovat voittaneet kauden neljästä ensimmäisestä ottelustaan kolme.
Oulun “kirous”
JYPille Oulu on ollut edellisvuosina haastava paikka. Hurrikaaniryhmä on edellisen kerran juhlinut kolmen pisteen voittoa Raksilassa reilut seitsemän vuotta sitten.
Viime kaudella molemmat Oulussa pelatut ottelut olivat tasaisia vääntöjä. Lopulta kuitenkin Kärpät oli kohtaamisissa parempi jatkoajan jälkeen lukemin 5–4.
Nyt on aika katkaista pitkäksi venynyt tappioputki Oulussa!
Kärpät–JYP Oulun Energia Areenalla 25.9. kello 18.30.
Ottelua voi seurata MTV Katsomo+ Urheilu -palvelusta.
Kirjoittaja: Elias Jolanki