JYPin viikko päättyi iloisissa merkeissä
Täysi tupa, paikallisottelu, taklauksia, tiukkaa vääntöä ja kruununa lopussa kotivoitto. Näistä elementeistä koostui Synergia-areenan perjantai-ilta, kun JYP ja KalPa ottivat mittaa kauden neljännessä kohtaamisessa. Kaikessa suhteessa hienon jääkiekko-ottelun mitat täyttänyt kamppailu päättyi lopulta hurrikaaninuttujen voittoon maalein 5-2 (1-0, 2-0, 2-2).
- Saatiin JP (Juha-Pekka Hytönen), takaisin kokoonpanoon ja kentällisiä sellaiseen muotoon kuin oltiin ajateltu. Olisiko se sitten tuonut tietynlaisen energiapiikin, pohti JYP-käskijä Risto Dufva ottelun jälkeen. - Pelicans-ottelussa esityksemme oli heikko, HIFK:ta vastaan meidän peli oli hyvää muttei saatu kiekkoa mistään sisään. KalPaa vastaan jatkettiin siitä mihin torstaina Helsingissä jäätiin, todella tärkeä voitto ja hieno peli. Täyden tuvan edessä oli kiva onnistua myös henkilökohtaisesti, kommentoi JYPin parhaimmistoon kuulunut Miika Lahti.
Kuopiolaiset tulivat ottelun alkuun hyvin, mutta pelin vanhetessa kotijoukkue näytti kovuutensa muun muassa runsaasti viljeltyjen taklausten muodossa. Avausosuma syntyi hurrikaaniryhmän haalariketjun toimesta, kun maalivireeseen päässyt Miika Lahti kuittasi Filip Riskan rystysyötön KalPa-maalin takatolpalta Ari Ahosen selän taakse ajassa 10.42.
- Filipiä tyypillisimmillään, kun sieltä tulee rystylätty takatolpalle. Siitä oli helppo laittaa kiekko sisään, maalintekijä itse kommentoi 1-0-osumaa.
KalPan avauserän kenties makein maalipaikka aukesi Teemu Hartikaiselle, joka pelasi itsensä komeasti läpiajoon hurrikaanipelaajien vierestä, muttei kuitenkaan onnistunut ohittamaan JYP-maalilla torjuntavuorossa ollutta Pekka Tuokkolaa.
"Ehkä luultiin pelin olevan jo ohi, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut"
Hurrikaanivyöry sai nostetta aivan toisen erän alkuun, kun Ossi Louhivaara kuittasi maalin edestä Antti Pihlströmin kulmasta tulleen nappisyötön savolaismaaliin vain 22 pelisekunnin jälkeen.
Lukemat 3-0:aan ajassa 25.50 muutti takaisin tositoimiin palannut hurrikaanikippari Juha-Pekka Hytönen, kun kulmasta kohti maalia tilanteessa edennyt sentteri nosti laatan pienestä kulmasta kuopiolaismaalin kattoon. Syöttöpisteet osumasta komean iltapuhteen tehneille Antti Pihlströmille ja Ossi Louhivaaralle.
JYP-johdon muututtua jo kolmen maalin mittaiseksi, tekivät savolaiset omat johtopäätöksensä ja vaihtoivat tolppien väliin Mika Järvisen. Lisämaaleja kumpainenkaan joukkue ei erässä enää saanut aikaan, joten viimeiselle kolmannekselle lähdettiin JYPin 3-0-kotijohdossa. 
Synergia-areenalla vietettiin perjantaina hurrikaanijuhlia.
Päätöserään jäälle luisteli kaikkea muuta kuin alistunut kuopiolaisryhmä. Pekka Virran suojatit käynnistivät takaa-ajonsa ajassa 43.21, kun Tapio Laakso katkaisi Antti Jaatisen purkuyrityksen ja latasi oikean puolen b-pisteeltä pelivälineen JYP-maaliin.
Hetkeä myöhemmin kilpipaidat nousivat jo maalin päähän, kun Tommi Miettinen kiersi JYP-maalin ja pääsi iskemään kuin varkain pikkumustan hurrikaaniverkkoon Pekka Tuokkolan taakse noin minuutti edellisestä kuopiolaisosumasta.
- Ehkä luultiin pelin olevan jo ohi, mutta sitä se ei kuitenkaan ollut. Tärkeintä asiassa oli se, ettei kuitenkaan kangistuttu KalPan noustessa maalin päähän, Risto Dufva totesi.
- Se on aina merkki hyvästä joukkueesta, kun pystyy reagoimaan jäällä tapahtuviin asioihin vaaditun nopeasti. Hyvää taistelua ja kamppailupeliä, kaikinpuolin kovavauhtinen ottelu. Oikein hyvää SM-liigakiekkoa, Dufva päätti.
KalPan loppukiri päättyi kuitenkin lyhyeen, kun yksi illan sankareista pääsi kuittaamaan 4-2-osuman Mika Järvisen selän taakse. Olli Sipiläinen lähetti siniviivan alta kiekon maalille johon Filip Riska sai mailansa väliin ja tilanteesta syntyneestä irtokiekosta Miika Lahti pääsi survaisemaan illan toisen täysosumansa aikaan 50.17.
Päätössilauksen ottelulle löi Jani Tuppurainen, jonka 5-2-päätöslukemat syntyivät tyhjään KalPa-maaliin. Syöttäjänä tilanteessa toimi Antti Pihlström, joka ehti muutaman varsin näyttävän taklauksen ohella saalistaa tililleen myös kolme syöttöpistettä.
Voittonsa ansiosta jyväskyläläisryhmä vankisti paikkaansa sarjakolmosena nousemalla 74 pisteeseen. Seuraavan kerran JYP on tulessa ensi tiistaina, jolloin Synergia-areenan valoja saapuu ihmettelemään Tampereen Tappara.
Antti Hokkanen (
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
)
|