Katseet kääntyvät seuraavaksi JYPin 100-vuotisjuhlakauteen, jonka suunnittelutyö on jo hyvässä vauhdissa. Jotta voisimme parantaa toimintaamme, meidän tulee kuunnella myös tärkeintä sidosryhmäämme, eli kaikkia teitä. Kannattajakyselyymme pääset vastaamaan tästä. Vastaamalla kyselyyn, […]
Merkinnät kategoriasta Uutinen
Kannattajakysely kaudesta 2022-2023
Kiitos kaudesta 2022-2023 – toimitusjohtajan sanat
Liigakausi 2022-2023 päättyi JYPin osalta runkosarjan viimeiseen otteluun LähiTapiola Areenalla täpötäyden yleisön edessä. Ilta oli osoitus siitä, että JYPin kumppanit ja kannattajat antoivat täyden tukensa seuralle, vaikka mahdollisuudet pudotuspeleihin olivat […]
Otteluraportti: Parkkisen huippuotteet eivät kantaneet pisteille
JYP haki Hämeenlinnassa katkoa pitkälle vieraskurimukselle, sillä se oli poistunut edellisen kerran Hämeenlinnasta kolmen pisteen kanssa lokakuussa 2015. Lähtökohta otteluun oli muutenkin mielenkiintoinen, sillä JYP halusi hiekottaa HPK:n tietä pudotuspelihin […]
Loppuun saakka täysillä – runkosarjan viimeinen kotiottelu lauantaina 11.3.
Lauantaina pelataan runkosarjan ja samalla kauden viimeinen ottelu. Me painetaan loppuun saakka täysillä! JYP-HIFK lauantaina 11.3. LähiTapiola Areenalla klo 17:00. Kauden päätösotteluun on myyty jo 3500 lippua. Lippukauppa käy todella […]
JYPin ja Loimuan kuukauden juniori on Jami Nousiainen
Ympäristölle ystävällisiä, vaivattomia ja kilpailukykyisiä lämmitysratkaisuja tarjoava Loimua Oy palkitsee tällä kaudella kuukausittain JYPin ja Loimuan kuukauden juniorin. Helmikuun kuukauden junioriksi on valittu JYP Laukaa U11/U12-joukkueen pelaaja Jami Nousiainen. Valinnan […]
Naistenpäivänä 8.3. JYP-KooKoo -otteluun 100 ensimmäistä naista ilmaiseksi
Naistenpäivän kunniaksi Alva tarjoaa 100:lle ensimmäiselle naiselle istumapaikkalipun 8.3. JYP-KooKoo -otteluun. Ilmaisliput jaetaan nopeimmille A1 lippuluukulta klo 17:30 alkaen. Lisäksi Kokon Puutarha jakaa ruusuja 200:lle ensimmäiselle naiskatsojalle. LähiTapiola Areenan ovet […]
Raportti: JYP kaatoi KalPan kauden viimeisessä Järvi-Suomen kahinassa
Perjantai-illan kiekkonäytelmä tarjosi kauden kuudennen Järvi-Suomen paikalliskamppailun, joka runsaslukuisen kotiyleisön iloksi päättyi JYPin voittoon. Avainteemana oli sisukas puolustuspelaaminen, jonka turvin KalPa pysyi käytännössä läpi illan poissa vaarallisimmalta maalintekosektorilta ja iski […]
Konnekuljetuksen otteluennakko: Kalavelkoja maksettavana
JYP aloittaa kahden pelin viikonloppunsa perjantaina kotipelillä KalPaa vastaan. Otteluun lähdetään tappio alla, kun Ässät oli keskiviikkona Porissa parempi. Kalavelkoja onkin maksettavana niin tuon tappion kuin aiempien KalPa-otteluiden pohjalta. Kallaveden […]
Raportti: JYP jäi pisteittä Porissa – ”Aika sanattomaksi vetää”
Tiukat maalin pelit. Ne ovat olleet JYPin kauden teema ja sellainen nähtiin myös Porissa. Harmillisen tutun kaavan mukaisesti myös tämä ottelu kääntyi lopulta JYPin maalin tappioksi. Karvaan tappiosta teki se, […]
Hurrikaanin Pyörteissä Jakso 11: Juuri oikeenlaista kemiaa – vieraina Jerry Turkulainen ja Juuso Puustinen
Yhdestoista jakso Hurrikaanin Pyörteissä-podcastia tarjoaa jälleen uusia ja mielenkiintoisia puheenaiheita, kun vieraaksi saapuvat kovasti toivotut Juuso Puustinen ja Jerry Turkulainen. Miehet puivat tietysti JYPin jännittävää sarjatilannetta, mutta harkittua puhettua kuullaan […]