Tiistai-ilta Hippoksella tarjosi yleisölle vähintäänkin riittävästi käänteitä. Kymmenen maalin iloittelussa riitti vauhtia ja erikoisia tilanteita. JYP meni päätöserän alussa jo 5–2-johtoon, mutta toisessa pelissä peräkkäin kolmen maalin johtoasema ei riittänyt […]
Uutiset
Raportti: Kolmen maalin johto ei riittänyt taaskaan – ”Aika epätodellinen fiilis”
Konnekuljetuksen otteluennakko: Lukko käynnistää isojen pelien viikon
JYPin kolmen ottelun viikko käynnistyy tänään tiistaina kotona, kun Lukko tulee kylään ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Hurrikaanipaidoille on jaossa tällä viikolla isoja pisteitä, kun Lukko-ottelun lisäksi kotona kohdataan myös Tappara […]
JYP-Lukko ystävänpäivän etkot tiistaina 13.2.
Kuluvalla viikolla palataan jälleen LähiTapiola Areenan kotikaukaloon kahdessa kevään pudotuspelikamppailun kannalta erittäin merkityksellisessä kotiottelussa! Tiistaina 13.2. JYP saa ensi kertaa kaudella 2023-2024 vieraita Raumalta, kun talven aikana pitkälle CHL:ssä edennyt […]
Raportti: JYP menetti otteen ja kaksi pistettä
JYP lähti Ouluun pesemään kasvojaan heikon HIFK-pelin jälkeen. Haussa oli myös kauden ensimmäinen voitto oululaisista. Hurrikaanipaidat istuivatkin pitkään kuskin paikalla ja johtivat ottelua parhaimmillaan kolmella osumalla. Kärpät tuli kuitenkin rinnalle […]
JYP-legendojen paluu Hippoksen parrasvaloihin juhlakauden legendapelissä 24.2.
Näe ja koe JYP-legendat LähiTapiola Areenalla rentomielisessä ja viihdyttävässä näytösottelussa, jossa toisensa kohtaavat Ari-Pekka ”Kenkä” Siekkisen luotsaama Team Siekkinen ja Jari Lindroosin kipparoima Team Lindroos! Molempien joukkueiden kokoonpanoissa jäällä nähdään […]
Konnekuljetuksen otteluennakko: Oulussa tehtävänä kasvojenpesu
JYPin kahden pelin viikko huipentuu Ouluun, jossa tehtävänä on palata voittojen tielle heikon HIFK-ottelun jälkeen. Helsingistä oli tarjolla pisteitä, mutta oma huolimattomuus katkoi siivet voittohaaveilta. – Latautuminen ja tunnetaso huonossa […]
Raportti: JYP jäi kauas parhaastaan Helsingissä – Turkulaisen ennätysilta ainoa ilonaihe
HIFK oli tyly isäntä, kun JYP suuntasi Helsinkiin aikeissaan ryöstää tärkeitä pisteitä kamppailussa pudotuspelipaikasta. Peli oli kauttaaltaan tasaista, mutta HIFK iski maalin kokoisista virheistä jo toisessa erässä 3–0-johtolukemat, ja tästä […]
Konnekuljetuksen otteluennakko: HIFK horjutettavana vierasviikon kärkeen
JYPillä on ohjelmassa kahden vierasottelun viikko. Haasteet ovat myös kovaa luokkaa, kun tänään bussi suuntaa Helsinkiin HIFK:n vieraaksi ja perjantaina vastaan asettuu Kärpät. – Olemme vieraskiertueella. Kotipelit antaa aina uskoa […]
Hurrikaanin Pyörteissä, Jakso 11: Sammumaton palo kiekkoa kohtaan – Vieraana Juha-Pekka Haataja
Toisen kauden 11:s jakso tarjoaa kattavan tarinoinnin Juha-Pekka Haatajan kanssa. Kuukausi sitten JYPin valmennusryhmään liittynyt Liiga-konkari kertoo tuntojaan valmennusuran alkutaipaleesta sekä muistelee oman uransa lukuisia käänteitä. Kuka valmentaja saa ison […]
Raportti: Tutut miehet toivat JYPille kaksi pistettä: ”Päätin iskeä, kun olin vielä tuoreena”
LähiTapiola Areenan lauantai-ilta tarjosi kuuden pisteen ottelun JYPin ja TPS:n välillä. Ottelu nousi panoksien ansaitsemalle tasolle, ja lopulta kotiyleisö pääsi tuulettamaan myös kotivoittoa. JYPille oli tarjolla kolme pistettä, mutta TPS […]